fredag 22 mars 2013

Rikollisjengien määrä räjähtänyt Suomessa 2000-luvulla

Keskusrikospoliisin tuoreimpien tietojen mukaan Suomessa toimii yhteensä 61 järjestäytynyttä rikollisjengiä. KRP:n mukaan Suomeen on tullut uusia jengejä ja ne levittäytyvät aikaisempaa pienemmille paikkakunnille eri puolille maata.

Uusimpina Suomeen ovat rantautuneet Mongols MC ja Outlaws MC.  Näistä Mongols toimii Vaasassa ja Outlaws Lappeenrannassa.
Vielä muutama vuosi sitten esimerkiksi Jyväskylässä ei ollut niin sanottuja liivijengejä, mutta KRP:n tuoreimpien tietojen mukaan tilanne myös Keski-Suomessa on muuttunut. Nyt Jyväskylässä toimii muun muassa Cannonball sekä United Brotherhood. http://yle.fi/uutiset/rikollisjengien_maara_rajahtanyt_suomessa_2000-luvulla/6507990

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar